
Helsingin Kansanlähetys
By Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys

Helsingin KansanlähetysSep 25, 2023

Antti Linnapuomi | 24.9.2023: "Jeesus antaa elämän"
Jobin kirjasta, luvusta 19
Minä tiedän, että lunastajani elää.
Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.
Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina
ja lihani on riistetty irti,
minä saan nähdä Jumalan,
saan katsella häntä omin silmin,
ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo!
Tätä minun sydämeni kaipaa.
Toisesta kirjeestä korinttilaisille, luvusta 4
Tämä aarre on meillä saviastioissa, jotta nähtäisiin tuon valtavan voiman olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme. Me olemme kaikin tavoin ahtaalla mutta emme umpikujassa, neuvottomia mutta emme toivottomia, vainottuja mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä mutta emme tuhottuja.
Me kannamme aina ruumiissamme Jeesuksen kuolemaa, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi meidän ruumiissamme näkyviin. Me tosin elämme, mutta meidät annetaan Jeesuksen tähden alituisesti alttiiksi kuolemalle, jotta myös Jeesuksen elämä tulisi näkyviin kuolevaisessa ruumiissamme. Meissä siis tekee työtään kuolema, mutta teissä elämä. Meillä on sama uskon Henki, josta on kirjoitettu: ”Minä uskon, ja siksi puhun.” Niin mekin puhumme, koska uskomme. Me tiedämme, että hän, joka herätti kuolleista Herran Jeesuksen, herättää Jeesuksen tullessa meidätkin ja tuo meidät eteensä yhdessä teidän kanssanne.
Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 11
Martta sanoi Jeesukselle: ”Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut. Mutta nytkin tiedän, että Jumala antaa sinulle kaiken mitä häneltä pyydät.” Jeesus sanoi: ”Veljesi nousee kuolleista.” Martta vastasi: ”Tiedän kyllä, että hän nousee viimeisenä päivänä, ylösnousemuksessa.” Jeesus sanoi: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?” ”Uskon, Herra”, Martta vastasi, ”minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan.”
Tämän sanottuaan Martta palasi kotiin, kutsui sisartaan Mariaa ja sanoi hänelle kahden kesken: ”Opettaja on täällä ja kutsuu sinua.” Kuullessaan sen Maria heti nousi ja lähti Jeesuksen luo. (Jeesus ei ollut vielä saapunut kylään, vaan oli yhä siellä, missä Martta oli hänet tavannut. Kun juutalaiset, jotka olivat talossa lohduttamassa Mariaa, näkivät tämän äkkiä nousevan ja lähtevän ulos, he menivät perässä, koska arvelivat hänen olevan menossa haudalle itkemään.)
Ehdittyään sinne, missä Jeesus oli, ja nähtyään hänet Maria vaipui hänen jalkoihinsa ja sanoi: ”Herra, jos olisit ollut täällä, veljeni ei olisi kuollut.” Kun Jeesus näki itkevän Marian ja hänen kanssaan tulleet juutalaiset, jotka hekin itkivät, syvä liikutus valtasi hänet, ja hän kysyi: ”Missä hänen hautansa on?” ”Herra, tule katsomaan”, he vastasivat. Jeesus itki. Juutalaiset sanoivat: ”Katsokaa, kuinka rakas Lasarus hänelle oli.” Mutta jotkut heistä sanoivat: ”Kun hän pystyi avaamaan sokean silmät, eikö hän myös olisi voinut estää Lasaruksen kuoleman?”
Järkyttyneenä Jeesus tuli haudalle. Se oli luola, jonka suulla oli kivi. ”Ottakaa kivi pois”, käski Jeesus, mutta Martta, vainajan sisar, sanoi hänelle: ”Herra, hän haisee jo. Hän on siellä nyt neljättä päivää.” Jeesus vastasi: ”Enkö sanonut sinulle, että jos uskot, saat nähdä Jumalan kirkkauden?”
Kivi otettiin pois. Jeesus kohotti katseensa ja sanoi: ”Isä, minä kiitän sinua siitä, että olet kuullut minua. Minä kyllä tiedän, että sinä kuulet minua aina, mutta minä sanon tämän näiden ympärilläni seisovien ihmisten tähden, jotta he uskoisivat sinun lähettäneen minut.” Tämän sanottuaan Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Lasarus, tule ulos!” Silloin kuollut tuli haudasta, jalat ja kädet siteissä ja kasvot hikiliinan peittäminä. Jeesus sanoi: ”Päästäkää hänet siteistä ja antakaa hänen mennä.”
Monet niistä juutalaisista, jotka olivat tulleet Marian luo ja nähneet, mitä Jeesus teki, uskoivat häneen.

Mika Ebeling | Messu 17.9.2023: "Jumalan huolenpito"
Ensimmäisestä kuninkaiden kirjasta, luvusta 17
Elia, joka oli kotoisin Gileadin Tisbestä, ennusti Ahabille: ”Niin totta kuin Herra, Israelin Jumala, elää, hän, jota minä palvelen: näinä vuosina ei tule kastetta eikä sadetta muutoin kuin minun sanani voimasta.”
Elialle tuli sitten tämä Herran sana: ”Lähde Sidonin alueen Sarpatiin ja asetu sinne. Minä olen käskenyt erästä leskivaimoa pitämään sinusta siellä huolta.”
Elia lähti Sarpatiin. Tullessaan kaupungin portille hän näki leskivaimon keräämässä polttopuita. Elia huusi hänelle: ”Toisitko minulle vähän vettä, että saisin juoda.” Nainen lähti hakemaan vettä, ja Elia huusi hänelle vielä: ”Toisitko minulle myös palan leipää.” Mutta nainen vastasi: ”Niin totta kuin Herra, sinun Jumalasi, elää, minulla ei ole jäljellä kuin kourallinen jauhoja ruukussa ja vähän ruokaöljyä pullossa. Kun saan kerätyksi vähän puita, menen kotiin ja teen jauhoista ja öljystä ruokaa itselleni ja pojalleni. Syömme sen ja sitten kuolemme.”
Elia sanoi hänelle: ”Älä pelkää! Mene kotiisi ja tee niin kuin sanoit. Tee kuitenkin ensin minulle pieni leipä ja tuo se tänne. Leivo vasta sitten itsellesi ja pojallesi. Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Ei tyhjene jauhoruukku eikä ehdy öljypullo, ennen kuin Herra antaa sateen maan päälle.”
Leski meni ja teki niin kuin Elia oli sanonut, ja heillä kaikilla riitti syötävää pitkät ajat. Jauhoruukku ei tyhjentynyt eikä öljypullo ehtynyt, sillä näin oli Herra sanonut Elian suulla.
Kirjeestä filippiläisille, luvusta 4
Herra on suonut minulle sen suuren ilon, että te vihdoin olette voineet antaa minulle uuden osoituksen huolenpidostanne. Sitä te tosin olette koko ajan halunneet, mutta ette ole saaneet siihen tilaisuutta. Tällä en tarkoita sitä, että kärsin puutetta, koska olen oppinut tulemaan toimeen sillä, mitä minulla on. Tunnen köyhyyden ja hyvinvoinnin, olen tottunut kaikkeen ja kaikenlaiseen, syömään itseni kylläiseksi ja näkemään nälkää, elämään runsaudessa ja puutteessa. Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa. Te teitte silti hyvin, kun autoitte minua vaikeuksissani.
Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 10
Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään. Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen. Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan. Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: ”Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni? Sano hänelle, että hän auttaisi minua.” Mutta Herra vastasi: ”Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.”

Mikael Elmolhoda | Messu 10.9.2023: "Kiitollisuus"
Jesajan kirjasta, luvusta 24
Jäljelle jääneet aloittavat ylistyksen,
he iloitsevat ääneen Herran suuruudesta.
Huutakaa siis lännessä
ja vastatkaa huutoon aamunkoiton suunnalta,
kunnioittakaa Herraa.
Meren saarilla ja rannoilla
kunnioittakaa Herran nimeä,
hänen, joka on Israelin Jumala.
Maan ääriltä saakka
me kuulemme laulujen kaikuvan
ylistykseksi Vanhurskaalle.
Toisesta kirjeestä korinttilaisille, luvusta 9
Muistakaa tämä: joka niukasti kylvää, se niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se runsaasti niittää. Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa. Hänellä on teille annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki mitä tarvitsette ja voitte tehdä runsaasti kaikkea hyvää. Onhan kirjoitettu:
- Hän jakelee, hän antaa köyhille,
hänen hyvyytensä kestää ikuisesti.
Hän, joka antaa kylväjälle siemenen ja suo ravinnoksi leivän, antaa teillekin siemenen ja moninkertaistaa sen, ja hän sallii teidän hyvyytenne sadon karttua. Te saatte kaikkinaista rikkautta ja voitte osoittaa runsaasti anteliaisuutta. Näin meidän työmme synnyttää kiitollisuutta Jumalaa kohtaan. Tämän palveluksen toimittaminen ei vain täytä pyhien tarpeita, vaan lisäksi se saa yhä useammat kiittämään Jumalaa. Kun te tällä työllänne annatte todistuksen uskostanne, lahjanne saajat ylistävät Jumalaa siitä, että te näin tunnustatte kuuliaisuutenne Kristuksen evankeliumille ja jaatte omastanne anteliaasti heille ja kaikille muillekin. Näin he myös rukoilevat teidän puolestanne ja ikävöivät teitä sen ylenpalttisen armon vuoksi, jota Jumala on osoittanut teille. Kiitos Jumalalle hänen sanomattoman suuresta lahjastaan!
Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 5
Oli eräs juutalaisten juhla, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. Jerusalemissa on Lammasportin lähellä allas, jonka hepreankielinen nimi on Betesda. Sitä reunustaa viisi pylväshallia, ja niissä makasi suuri joukko sairaita: sokeita, rampoja ja halvaantuneita. Nämä odottivat, että vesi alkaisi liikkua. Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa.
Siellä oli mies, joka oli sairastanut kolmekymmentäkahdeksan vuotta. Jeesus näki hänet siellä makaamassa vuodematolla ja tiesi, että hän oli jo pitkään ollut sairas. Jeesus kysyi: ”Tahdotko tulla terveeksi?” Sairas vastasi: ”Herra, minulla ei ole ketään, joka auttaisi minut altaaseen, kun vesi kuohahtaa. Aina kun yritän sinne, joku toinen ehtii ennen minua.” Jeesus sanoi hänelle: ”Nouse, ota vuoteesi ja kävele.” Mies tuli heti terveeksi, otti vuoteensa ja käveli.
Mutta se päivä oli sapatti. Niinpä juutalaiset sanoivat parannetulle: ”Nyt on sapatti, ei sinun ole lupa kantaa vuodettasi.” Mies vastasi heille: ”Se, joka teki minut terveeksi, sanoi minulle: ’Ota vuoteesi ja kävele.’” Silloin juutalaiset kysyivät: ”Kuka se mies oli, joka käski sinun ottaa vuoteesi ja kävellä?” Parannettu ei kuitenkaan tiennyt, kuka hän oli, sillä Jeesus oli jo hävinnyt väkijoukkoon. Myöhemmin Jeesus tapasi miehen temppelissä ja sanoi hänelle: ”Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.” Mies lähti sieltä ja kertoi juutalaisille, että Jeesus oli hänet parantanut.

Mika Ebeling | Messu 3.9.2023: "Lähimmäinen"
Ensimmäisestä Samuelin kirjasta, luvusta 24
Daavid tuli ulos luolasta ja huusi Saulin perään: ”Herrani, kuningas!” Kun Saul kääntyi katsomaan taakseen, Daavid kumartui kunnioittavasti maahan saakka ja sanoi Saulille: ”Miksi kuuntelet ihmisten puheita, kun he sanovat: ’Daavid tahtoo sinulle pahaa’? Nyt voit omin silmin nähdä, että Herra jätti sinut tänään luolassa minun käsiini. Mieheni neuvoivat minua tappamaan sinut, mutta minä säästin sinut ja sanoin: ’En voi kohottaa kättäni kuningastani vastaan, sillä hän on Herran voideltu.’ Katso nyt, isäni, katso viittasi lievettä, joka on kädessäni! Koska leikkasin liepeen viitastasi mutta en tappanut sinua, täytyy sinunkin ymmärtää, etten tahdo sinulle pahaa enkä kapinoi sinua vastaan. Minä en ole rikkonut sinua vastaan, mutta sinä väijyt minua ja tahdot viedä minulta hengen.
Kun Daavid lopetti puheensa, Saul sanoi: ”Poikani Daavid, sehän on sinun äänesi!” Ja Saul puhkesi itkuun ja sanoi Daavidille: ”Sinä olet oikeassa, minä väärässä! Olet tehnyt minulle pelkkää hyvää, mutta minä olen maksanut sen sinulle pahalla. Sinä olet tänään osoittanut, että tahdot minulle vain hyvää. Kun Herra luovutti minut sinun käsiisi, et tappanut minua. Kun joku kohtaa vihollisensa, hän ei päästä tätä suosiolla pois. Palkitkoon Herra sinulle hyvän työn, jonka tänään olet tehnyt minulle! Nyt tiedän, että sinusta tulee kuningas ja että Israelin valtakunta pysyy lujasti käsissäsi.”
Ensimmäisestä Johanneksen kirjeestä, luvusta 3
Tämä on se sanoma, jonka te alusta alkaen olette kuulleet: meidän tulee rakastaa toisiamme. Me emme saa olla sellaisia kuin Kain, Pahan lapsi, joka tappoi veljensä. Ja miksi hän tappoi tämän? Siksi, että hänen omat tekonsa olivat pahoja mutta hänen veljensä teot oikeita.
Älkää ihmetelkö, veljet, jos maailma teitä vihaa. Me rakastamme veljiämme, ja siitä me tiedämme siirtyneemme kuolemasta elämään. Joka ei rakasta, pysyy kuoleman vallassa. Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa. Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme. Samoin olemme me velvolliset panemaan henkemme alttiiksi veljiemme puolesta. Jos joku, jonka toimeentulo on turvattu, näkee veljensä kärsivän puutetta mutta sulkee häneltä sydämensä, kuinka Jumalan rakkaus voisi pysyä hänessä?
Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa.
Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 5
Jeesus sanoi:
”Teille on opetettu: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.’ Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.”

Kristian Nordberg | Messu 27.8.2023: "Jeesus, parantajamme"
Sananlaskujen kirjasta, luvusta 18
Syvä kuin meri on harkittu puhe,
virraksi paisuu viisauden lähde.
Ei ole oikein pitää syyllisen puolta
ja sortaa syytöntä oikeudessa.
Riita on lähellä, kun tyhmä puhuu,
hän kärttää itselleen selkäsaunaa.
Oma suu on tyhmän tuho,
omat sanat punovat hänelle ansan.
Makealta maistuvat panettelijan puheet,
ne painuvat syvälle sisimpään.
Kielen varassa on elämä ja kuolema -
niin kuin kieltä vaalit, niin korjaat hedelmää.
Jaakobin kirjeestä, luvusta 3
Kaikkihan me hairahdumme monin tavoin. Täydellinen on se, joka ei hairahdu puheissaan: hän kykenee hallitsemaan koko ruumiinsa. Jos panemme suitset hevosen suuhun, me saamme sen tottelemaan itseämme ja voimme ohjata koko hevosta. Entä laivat: vaikka ne ovat isoja ja rajut tuulet heittelevät niitä, pienen pieni peräsin ohjaa laivan minne peränpitäjä haluaa. Samoin kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän! Ja kielikin on tuli; meidän jäsentemme joukossa se on vääryyden maailma. Se saastuttaa koko ruumiin ja sytyttää tuleen elämän pyörän, itse liekehtien helvetin tulta.
Kaikki eläimet voi ihminen kesyttää ja onkin kesyttänyt, nelijalkaiset, linnut, matelijat ja meren eläimet, mutta kieltä ei yksikään ihminen pysty kesyttämään. Se on hillitön ja paha, täynnä tappavaa myrkkyä. Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja. Kiitos ja kirous lähtevät samasta suusta. Tämä ei käy, veljeni! Eihän samasta lähteensilmästä pulppua makeaa ja karvasta vettä. Ei viikunapuussa kasva oliiveja eikä viiniköynnöksessä viikunoita, vai mitä, veljeni? Samoin ei suolaisesta lähteestä juokse makeaa vettä.
Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 12
Jeesus sanoi:
”Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono. Hedelmästään puu tunnetaan. Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa. Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi.”

Mika Ebeling | Messu 20.8.2023: "Itsensä tutkiminen"
Jobin kirjasta, luvusta 42
Job sanoi Herralle:
- Nyt minä ymmärrän, että kaikki on sinun vallassasi
eikä mikään suunnitelmasi ole mahdoton
sinun toteuttaa.
Sinä kysyit: ”Kuka on tämä,
joka näin peittää minun tarkoitukseni
mielettömillä puheillaan?”
Minä se olen. Olen puhunut mitään ymmärtämättä
asioista, joita en käsitä -
ne ovat minulle liian ihmeellisiä.
Sinä sanoit: ”Kuuntele nyt, kun minä puhun.
Nyt minä kysyn sinulta, ja sinä vastaat.”
Vain korvakuulolta sinut tunsin.
Nyt ovat silmäni nähneet sinut.
Sen tähden minä häpeän puheitani
ja kadun niitä
tomussa ja tuhkassa.
Kirjeestä roomalaisille, luvusta 7
Me tiedämme, että laki on hengellinen. Minä sitä vastoin olen turmeltunut ihminen, synnin orjaksi myyty. En edes ymmärrä, mitä teen: en tee sitä, mitä tahdon, vaan sitä, mitä vihaan. Ja jos kerran teen sitä, mitä en tahdo, silloin myönnän, että laki on hyvä. Niinpä en enää teekään itse sitä, mitä teen, vaan sen tekee minussa asuva synti. Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.
Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden! Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia, mutta turmeltunut luontoni synnin lakia.
Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 21
Jeesus sanoi ylipapeille ja kansan vanhimmille:
”Mitä te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: ’Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön.’ ’En minä halua’, poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni.
Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: ’Menen kyllä, isä’, mutta ei mennytkään. Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?”
”Edellinen”, he vastasivat.
Jeesus sanoi:
”Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te. Johannes avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä. Portot ja publikaanit sen sijaan uskoivat, ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet katumukseen ettekä uskoneet häntä.”

Mika Ebeling | Messu 13.8.2023: "Etsikkoaikoja"
Jeremian kirjasta, luvusta 6
Näin sanoo Herra:
- Pysähtykää ja katsokaa, minne olette menossa,
ottakaa oppia menneistä ajoista!
Valitkaa oikea tie ja kulkekaa sitä,
niin löydätte rauhan.
Näin sanoin,
mutta te vastasitte: ”Emme kulje!”
Minä asetin teidän turvaksenne myös vartiomiehiä
ja sanoin teille:
Kuunnelkaa torven ääntä!
Mutta te vastasitte: ”Emme kuuntele!”
”Kuulkaa nyt, kansat! Te kaikki, jotka olette koolla, pankaa merkille, mitä nyt tapahtuu. Kuule, maa! Minä tuon onnettomuuden tälle kansalle - se on seuraus sen omista pahoista ajatuksista. Se ei ole totellut minun sanojani, ja lakini se on hylännyt.”
Kirjeestä roomalaisille, luvusta 11
Jos jalosta oliivipuusta on katkaistu oksia ja jos sinut, joka olet peräisin villistä oliivipuusta, on oksastettu oikeiden oksien joukkoon, niin että olet päässyt osalliseksi puun juurinesteestä, älä ylvästele alkuperäisten oksien rinnalla! Mutta jos ylvästelet, muista, ettet sinä kannata juurta vaan juuri kannattaa sinua. Sanot ehkä, että nuo oksat katkaistiin, jotta sinut voitaisiin oksastaa. Se on totta. Ne katkaistiin pois epäuskonsa tähden, mutta sinä pysyt, kun uskot. Älä silti ole ylimielinen, vaan pelkää! Jos Jumala ei säästänyt luonnollisia oksia, ei hän säästä sinuakaan. Katso, kuinka Jumala on sekä lempeä että ankara. Langenneita kohtaan hän on ankara, sinua kohtaan lempeä, jos pysyt kiinni hänen hyvyydessään; muuten sinutkin leikataan pois. Mutta myös nuo toiset oksastetaan uudelleen, elleivät he jää epäuskonsa valtaan, sillä Jumala kykenee liittämään heidät takaisin runkoon. Jos kerran sinut on leikattu irti villistä oliivipuusta, johon luonnonmukaisesti kuuluit, ja vastoin luontoa oksastettu jaloon oliivipuuhun, niin totta kai nämä alkuperäiset oksat voidaan liittää takaisin omaan puuhunsa.
Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 4
Jeesus sanoi:
”Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua ’Lääkäri, paranna itsesi!’ ja sanotte: ’Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.’” Ja hän jatkoi: ”Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen.”
Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan. He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa.

Mikael Elmolhoda | Messu 6.8.2023: "Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa"
Sananlaskujen kirjasta, luvusta 14
Syntiä tekee, joka lähimmäistään halveksii,
autuas se, joka köyhää säälii.
Joka pahaan pyrkii, kulkee harhaan,
joka pyrkii hyvään, saa rakkautta.
Luotettava todistaja pelastaa ihmishenkiä,
valehtelija johtaa oikeuden harhaan.
Joka heikkoa sortaa, herjaa hänen Luojaansa,
joka Luojaa kunnioittaa, armahtaa köyhää.
Toisesta kirjeestä korinttilaisille, luvusta 8
Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään. Annan vain neuvon tässä asiassa. Siitä on hyötyä teille, jotka viime vuonna olitte alkamassa tätä työtä ja myös olitte siihen halukkaita. Saattakaa työnne nyt loppuun! Halusitte sitä innokkaasti, viekää se siis päätökseen mahdollisuuksienne mukaan! Jos antajalla on hyvää tahtoa, hänen lahjaansa pidetään arvossa sen mukaan, mitä hänellä on, eikä vaadita sellaista, mitä hänellä ei ole. Tarkoitus ei toki ole, että muiden tilanteen helpottuessa te joutuisitte tiukalle. Kysymys on vastavuoroisesta jakamisesta. Nyt on teillä yllin kyllin ja voitte lievittää heidän puutettaan, sitten voivat taas he yltäkylläisyydestään lievittää teidän puutettanne, ja näin toteutuu oikeus ja kohtuus. Onhan kirjoitettu:
- Sillä, joka oli koonnut paljon,
ei ollut liikaa,
eikä siltä, joka oli koonnut vähän,
puuttunut mitään.
Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 25
Jeesus sanoi:
”Silloin on käyvä näin: Mies oli muuttamassa pois maasta. Hän kutsui puheilleen palvelijat ja uskoi koko omaisuutensa heidän hoitoonsa. Yhdelle hän antoi viisi talenttia hopeaa, toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykyjensä mukaan. Sitten hän muutti maasta.
Se, joka oli saanut viisi talenttia, ryhtyi heti toimeen: hän kävi niillä kauppaa ja hankki voittoa toiset viisi talenttia. Samoin se, joka oli saanut kaksi talenttia, voitti toiset kaksi. Mutta se, joka oli saanut vain yhden talentin, kaivoi maahan kuopan ja kätki sinne isäntänsä rahan.
Pitkän ajan kuluttua isäntä palasi ja vaati palvelijoiltaan tilitykset. Se, joka oli saanut viisi talenttia, toi toiset viisi niiden lisäksi ja sanoi: ’Herra, sinä annoit minulle viisi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset viisi.’ Isäntä sanoi hänelle: ’Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!
Myös se, joka oli saanut kaksi talenttia, tuli ja sanoi: ’Herra, sinä annoit minulle kaksi talenttia. Kuten näet, olen hankkinut voittoa toiset kaksi.’ Isäntä sanoi hänelle: ’Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule herrasi ilojuhlaan!’
Viimeksi tuli se palvelija, joka oli saanut vain yhden talentin, ja sanoi: ’Herra, minä tiesin, että sinä olet ankara mies. Sinä leikkaat sieltä, minne et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, minne et ole siementä viskannut. Minä pelkäsin ja kaivoin talenttisi maahan. Tässä on omasi.’ Isäntä vastasi hänelle: ’Sinä kelvoton ja laiska palvelija! Sinä tiesit, että minä leikkaan sieltä, minne en ole kylvänyt, ja kokoan sieltä, minne en ole siementä viskannut. Silloinhan sinun olisi pitänyt viedä minun rahani pankkiin, niin että olisin palatessani saanut omani takaisin korkoineen. - Ottakaa pois hänen talenttinsa ja antakaa se sille, jolla on kymmenen talenttia. Jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on. Heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.’”

Mika Ebeling | Messu 30.7.2023: "Totuus ja harha"
Ensimmäisestä kuninkaiden kirjasta, luvusta 18
Karmelinvuorella Elia kääntyi kansan puoleen ja sanoi: ”Kuinka kauan te horjutte puolelta toiselle? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä, jos taas Baal, seuratkaa sitten häntä!” Kansa ei vastannut hänelle mitään. Elia sanoi silloin kansalle: ”Minä yksin olen jäänyt jäljelle Herran profeetoista, kun taas Baalin profeettoja on neljäsataaviisikymmentä. Tuokaa meille kaksi nuorta sonnia. He saavat valita itselleen niistä toisen. Paloitelkoot sitten sen ja pankoot palat polttopuiden päälle, mutta tulta älkööt sytyttäkö. Minä teen samoin toiselle sonnille, panen sen puiden päälle mutta en sytytä tulta. Huutakoot he sitten avuksi omaa jumalaansa, minä huudan Herraa. Se jumala, joka vastaa tulella, on tosi Jumala.” Väki huusi yhteen ääneen: ”Hyvä!”
Elia sanoi Baalin profeetoille: ”Valitkaa itsellenne sonneista toinen. Valmistakaa te ensin uhrinne, koska teitä on enemmän. Huutakaa jumalanne nimeä, mutta älkää sytyttäkö tulta.” He ottivat sonnin ja valmistivat uhrin. Aamusta keskipäivään saakka he sitten kutsuivat Baalia huutaen: ”Baal, Baal, vastaa meille!” Ei kuulunut ääntä, ei tullut vastausta, vaikka he hyppivät paikalle rakennetun alttarin ympärillä.
Ruokauhrin aikaan profeetta Elia astui kansan eteen ja sanoi: ”Herra, Abrahamin, Iisakin ja Israelin Jumala! Tulkoon tänä päivänä tiettäväksi, että sinä olet Jumala Israelissa ja että minä olen palvelijasi ja olen tehnyt kaiken tämän sinun käskystäsi. Vastaa minulle, Herra, vastaa minulle, jotta tämä kansa oppisi, että sinä, Herra, olet Jumala! Vastaa ja käännä heidän sydämensä taas puoleesi!”
Silloin Herran tuli iski alas. Se söi polttouhrin ja puut sekä alttarin kivet ja mullan ja nuoli ojasta veden. Kun kansa näki tämän, kaikki heittäytyivät kasvoilleen ja huusivat: ”Herra on Jumala! Herra on Jumala!”
Kirjeestä heprealaisille, luvusta 4
Olkaamme siis varuillamme. Jumalan lupaus, että pääsemme hänen lepopaikkaansa, on vielä täyttymättä, eikä yksikään teistä saa jäädä taipaleelle. Mehän olemme kuulleet hyvän sanoman aivan niin kuin nuo entisajan ihmiset. Heille ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä sanasta, jonka he kuulivat, koska he eivät sitä uskoneet eikä se näin sulautunut heihin.
Jumalan kansalla on siis yhä sapattijuhla edessään. Se, joka pääsee levon maahan, saa levätä kaikkien töidensä jälkeen niin kuin Jumalakin työnsä tehtyään. Pyrkikäämme siis kaikin voimin tuohon lepoon, ettei yksikään lankeaisi seuraamaan noiden niskoittelijoiden esimerkkiä ja sen vuoksi jäisi taipaleelle.
Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. Jumalalta ei voi salata mitään. Kaikki, mikä on luotu, on avointa ja alastonta hänelle, jolle meidän on tehtävä tili.
Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 7
Jeesus sanoo:
”Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!”

Lauri Palmu | Messu 23.7.2023: "Kirkastettu Kristus"
Toisesta Mooseksen kirjasta, luvusta 3
Herra sanoi Moosekselle:
”Israelilaisten hätähuuto on nyt kantautunut minun korviini, ja olen nähnyt, kuinka kovasti egyptiläiset heitä sortavat. Mene siis, minä lähetän sinut faraon luo. Sinun on vietävä minun kansani, israelilaiset, pois Egyptistä.” Mutta Mooses sanoi Jumalalle: ”Mikä minä olen menemään faraon luo ja viemään israelilaiset pois Egyptistä?” Jumala sanoi: ”Minä olen sinun kanssasi ja annan sinulle merkin siitä, että minä olen sinut lähettänyt: kun olet vienyt kansani pois Egyptistä, te saatte palvella Jumalaa tämän vuoren juurella.”
Mooses sanoi Jumalalle: ”Kun minä menen israelilaisten luo ja sanon heille, että heidän isiensä Jumala on lähettänyt minut heidän luokseen, he kysyvät minulta: ’Mikä on hänen nimensä?’ Mitä minä heille silloin sanon?” Jumala sanoi Moosekselle: ”Minä olen se joka olen.” Hän sanoi vielä: ”Näin sinun tulee sanoa israelilaisille: ’Minä-olen on lähettänyt minut teidän luoksenne.’”
Jumala sanoi vielä Moosekselle:
”Sinun tulee sanoa israelilaisille: ’Jahve, Herra, teidän isienne Jumala, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, on lähettänyt minut teidän luoksenne.’ Se on oleva minun nimeni ikuisesti, ja sillä nimellä minua kutsuttakoon sukupolvesta sukupolveen.”
Johanneksen ilmestyksestä, luvusta 1
Minä, veljenne Johannes, jolla on sama ahdinko, valtakunta ja Jeesukselta tuleva kestävyys kuin teillä, olin joutunut Patmos-nimiselle saarelle, koska olin julistanut Jumalan sanaa ja todistanut Jeesuksesta. Herran päivänä Henki valtasi minut, ja minä kuulin takaani kovan äänen, kuin olisi torveen puhallettu. Ääni sanoi: ”Kirjoita, mitä näet, ja lähetä kirja seitsemälle seurakunnalle: Efesokseen, Smyrnaan, Pergamoniin, Tyatiraan, Sardekseen, Filadelfiaan ja Laodikeaan.”
Käännyin nähdäkseni, mikä ääni minulle puhui, ja kun käännyin, näin seitsemän kultajalkaista lamppua ja lamppujen keskellä hahmon, joka oli ihmisen kaltainen. Hänellä oli yllään pitkä viitta ja rinnan ympärillä kultainen vyö. Hänen päänsä ja hiuksensa hohtivat valkoisina kuin valkoinen villa, kuin lumi, ja hänen silmänsä olivat kuin tulen liekit. Hänen jalkansa välkehtivät kuin sulatusuunissa hehkuva pronssi, ja hänen äänensä oli kuin suurten vesien pauhu. Hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, hänen suustaan pisti esiin kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat kuin loistava keskipäivän aurinko. Hänet nähdessäni minä vaivuin hänen jalkoihinsa kuin kuollut.
Mutta hän laski oikean kätensä päälleni ja sanoi:
”Älä pelkää. Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, iäti elävä. Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti. Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.”
Evankeliumista Markuksen mukaan, luvusta 9
Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen, pois toisten luota. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä ja hänen vaatteensa alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan.
Sitten heille ilmestyi Elia ja hänen kanssaan Mooses, ja nämä keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: ”Rabbi, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.” Hän ei näet tiennyt mitä sanoa, sillä he olivat kovin peloissaan.
Samassa tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!” Ja yhtäkkiä, kun he katsahtivat ympärilleen, he eivät enää nähneet siellä ketään muuta kuin Jeesuksen yksin.

Mikael Elmolhoda | Messu 16.7.2023: "Rakkauden laki"
Ensimmäisestä Samuelin kirjasta, luvusta 15:
Samuel sanoi kuningas Saulille:
- Kumpi on Herralle mieleen, uhrit vai kuuliaisuus?
Kuuliaisuus on parempi kuin uhri,
totteleminen parempi kuin oinasten rasva.
Kapinointi on noituuden vertainen synti,
röyhkeys on kuin pettävät jumalankuvat.
Sinä olet hylännyt Herran sanan.
Siksi hän hylkää sinun kuninkuutesi.
Saul vastasi Samuelille: ”Olen tehnyt syntiä. Olen rikkonut Herran käskyä ja sinun määräyksiäsi vastaan, sillä pelkäsin miehiäni ja taivuin heidän tahtoonsa. Anna nyt minulle syntini anteeksi ja lähde paluumatkalle yhdessä minun kanssani, jotta voin heittäytyä maahan Herran eteen.” Mutta Samuel sanoi Saulille: ”Minä en lähde takaisin sinun kanssasi. Sinä olet hylännyt Herran sanan, ja siksi Herra hylkää sinut: et saa olla Israelin kuningas.”
Jaakobin kirjeestä, luvusta 2:
Jos te noudatatte lain kuningaskäskyä niin kuin se Raamatussa on: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”, te teette oikein. Mutta jos te erottelette ihmisiä, te teette syntiä, ja laki osoittaa teidät rikkojiksi. Sillä se, joka muuten kaikessa noudattaa lakia mutta rikkoo sitä yhdessä kohdassa, on syypää kaikilta kohdin. Hän, joka sanoi: ”Älä tee aviorikosta”, sanoi myös: ”Älä tapa.” Vaikka siis et teekään aviorikosta, olet lainrikkoja, jos tapat. Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan; pitäkää se mielessänne, mitä puhutte tai teettekin. Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton.
Evankeliumista Markuksen mukaan, luvusta 10:
Kun Jeesus lähti jatkamaan matkaansa, muuan mies tuli juoksujalkaa, polvistui hänen eteensä ja kysyi: ”Hyvä opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta perisin iankaikkisen elämän?” Jeesus vastasi hänelle: ”Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu. Käskyt sinä tiedät: älä tapa, älä tee aviorikosta, älä varasta, älä todista valheellisesti, älä riistä toiselta, kunnioita isääsi ja äitiäsi.”
”Opettaja, kaikkea tätä olen noudattanut nuoresta pitäen”, vastasi mies. Jeesus katsahti häneen, rakasti häntä ja sanoi: ”Yksi sinulta puuttuu. Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille, niin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua.” Mies synkistyi näistä sanoista. Hän lähti surullisena pois, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.
Jeesus kääntyi, katsoi opetuslapsiinsa ja sanoi: ”Kuinka vaikea onkaan niiden, jotka paljon omistavat, päästä Jumalan valtakuntaan!” Opetuslapset hämmästelivät hänen sanojaan, mutta Jeesus jatkoi: ”Lapseni, Jumalan valtakuntaan on todella vaikea päästä. Helpompi on kamelin mennä neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.” Opetuslapset olivat yhä enemmän ihmeissään ja kyselivät toisiltaan: ”Kuka sitten voi pelastua?” Jeesus katsoi heihin ja sanoi: ”Ihmiselle se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle. Jumalalle on kaikki mahdollista.”

Mika Ebeling | Messu 9.7.2023: "Herran palveluksessa"
Hesekielin kirjasta, luvusta 2
Herra sanoi: ”Ihminen, nouse. Minä tahdon puhua sinulle.” Hänen puhuessaan minuun tuli henki, se nosti minut seisomaan, ja minä kuulin hänen puhuvan minulle.
Hän sanoi: ”Ihminen, minä lähetän sinut israelilaisten luo, noiden kapinallisten pariin, jotka ovat nousseet minua vastaan. Alusta alkaen he ja heidän isänsä ovat olleet minulle uskottomia. Minä lähetän sinut ihmisten luo, joilla on kovat kasvot ja taipumaton sydän. Sinun tulee sanoa heille: ’Näin sanoo Herra Jumala.’ Kuulkoot tai olkoot kuulematta - he ovat uppiniskaista kansaa - he tulevat kuitenkin tietämään, että heidän keskellään on ollut profeetta. Älä sinä, ihminen, pelkää heitä, älä kauhistu heidän sanojaan, vaikka olet heidän keskellään kuin piikkipensaikossa ja skorpionien seassa. Älä pelkää heidän puheitaan, älä säiky heitä - he ovat uppiniskaista kansaa. Sinun tulee puhua minun sanani heille, kuulkoot tai olkoot kuulematta - he ovat uppiniskaisia. Mutta sinä, ihminen, kuuntele mitä sinulle sanon. Älä niskoittele, niin kuin tämä niskuroiva kansa. Avaa suusi ja syö, mitä sinulle annan.”
Kirjeestä efesolaisille, luvusta 2
Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi, ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen.
Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 16
Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: ”Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat?” He vastasivat: ”Toisten mielestä hän on Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, joidenkin mielestä Jeremia tai joku muu profeetoista.” ”Entä te?” kysyi Jeesus. ”Kuka minä teidän mielestänne olen?” Simon Pietari vastasi: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.”
Jeesus sanoi hänelle: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.”

Kristian Nordberg | Messu 2.7.2023: "Armahtakaa!"
Vanhan testamentin lukukappale: klikkaa tästä
Kirjeestä roomalaisille, luvusta 2
Sen tähden et voi mitenkään puolustautua, ihmisparka, sinä joka tuomitset muita, kuka sitten oletkin. Tuomitessasi toisen julistat tuomion myös itsellesi, koska sinä, toisen tuomitsija, teet itse samoja tekoja. Me tiedämme, että Jumala on oikeassa tuomitessaan ne, jotka tekevät tällaista. Kuvitteletko sinä välttäväsi Jumalan tuomion, kun teet itse sellaista, mistä tuomitset muita? Halveksitko sinä Jumalan suurta hyvyyttä, kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä? Etkö ymmärrä, että Jumalan hyvyys johtaa sinut kääntymiseen? Mutta sinä olet kova etkä sisimmässäsi tahdo kääntyä. Näin kartutat vihaa, ja se kohtaa sinut vihan päivänä, jolloin Jumalan oikeudenmukainen tuomio tulee julki. Silloin Jumala maksaa jokaiselle hänen tekojensa mukaan.
Niille, jotka uupumatta hyvää tehden etsivät kirkkautta, kunniaa ja katoamattomuutta, hän antaa ikuisen elämän, mutta niitä, jotka ovat itsekkäitä ja tottelevat totuuden sijasta vääryyttä, kohtaa ankara viha. Tuska ja ahdistus tulee jokaisen osaksi, joka tekee pahaa, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen. Kirkkaus, kunnia ja rauha taas tulee jokaisen osaksi, joka tekee hyvää, ensin juutalaisen, sitten myös kreikkalaisen, sillä Jumala ei tee eroa ihmisten välillä.
Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 8
Varhain aamulla Jeesus tuli taas temppeliin. Hänen luokseen kerääntyi ihmisiä suurin joukoin, ja hän istuutui ja opetti heitä.
Kesken kaiken toivat lainopettajat ja fariseukset paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta. He asettivat hänet Jeesuksen eteen ja sanoivat: ”Opettaja, tämä nainen on avionrikkoja, hänet tavattiin itse teossa. Mooses on laissa antanut meille määräyksen, että tällaiset on kivitettävä. Mitä sinä sanot?” He puhuivat näin pannakseen Jeesuksen koetukselle ja saadakseen sitten aiheen syyttää häntä.
Mutta Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan. Kun he tiukkasivat häneltä vastausta, hän suoristautui ja sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.” Hän kumartui taas ja kirjoitti maahan. Jeesuksen sanat kuultuaan he lähtivät pois yksi toisensa jälkeen, vanhimmat ensimmäisinä. Kansan keskelle jäi vain Jeesus ja nainen. Jeesus kohotti päänsä ja kysyi: ”Nainen, missä ne kaikki ovat? Eikö kukaan tuominnut sinua?” ”Ei, herra”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”En tuomitse minäkään. Mene, äläkä enää tee syntiä.”

Mikael Elmolhoda | Messu 25.6.2023: "Kadonnut ja jälleen löytynyt"
Lukukappaleet:
Jesajan kirjasta, luvusta 61
Minä riemuitsen Herrasta,
minä iloitsen Jumalastani!
Hän pukee minun ylleni pelastuksen vaatteet,
hän kietoo minut vanhurskauden viittaan,
niin että olen kuin sulhanen,
joka laskee hiuksilleen juhlapäähineen,
tai kuin morsian,
joka koristautuu kauneimpiinsa.
Ja niin kuin maa työntää versoa,
niin kuin puutarha saa kylvetyn siemenen kasvamaan,
niin Herra, minun Jumalani, saa vanhurskauden versomaan,
ja ylistys kohoaa kaikkien kansojen kuultavaksi.
Kirjeestä roomalaisille, luvusta 4
Mitä meidän on sanottava Abrahamista, kansamme kantaisästä? Mitä hän saikaan osakseen? Jos Abraham katsottiin vanhurskaaksi tekojensa perusteella, hänellä oli aihetta ylpeillä - ei kuitenkaan Jumalan edessä. Mitä sanovat kirjoitukset? ”Abraham uskoi Jumalan lupaukseen, ja Jumala katsoi hänet vanhurskaaksi.” Työntekijälle maksettua palkkaa ei katsota armosta saaduksi vaan ansaituksi. Jos taas jollakulla ei ole ansioita mutta hän uskoo Jumalaan, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi, Jumala lukee hänen uskonsa vanhurskaudeksi. Ylistäähän Daavidkin autuaaksi sellaista ihmistä, jonka Jumala katsoo vanhurskaaksi hänen teoistaan riippumatta:
- Autuaita ne, joiden pahat teot on annettu anteeksi
ja joiden synnit on pyyhitty pois.
Autuas se mies, jolle Herra ei lue viaksi hänen syntiään.
Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 15
Jeesus sanoi:
”Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Nuorempi heistä sanoi isälleen: ’Isä, anna minulle osuuteni omaisuudestasi.’ Isä jakoi omaisuutensa poikien kesken. Jo muutaman päivän päästä nuorempi kokosi kaikki varansa ja lähti kauas vieraille maille. Siellä hän tuhlasi koko omaisuutensa viettäen holtitonta elämää. Kun hän oli pannut kaiken menemään, siihen maahan tuli ankara nälänhätä, ja hän joutui kärsimään puutetta. Silloin hän meni erään sikäläisen miehen palvelukseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen sikopaimeneksi. Nälkäänsä hän olisi halunnut syödä palkoja, sikojen ruokaa, mutta niitäkään ei hänelle annettu.
Silloin poika meni itseensä ja ajatteli: ’Minun isäni palkkalaisilla on kaikilla yllin kyllin ruokaa, mutta minä näännyn täällä nälkään. Ei, nyt minä lähden isäni luo ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi. Ota minut palkkalaistesi joukkoon.’ Niin hän lähti isänsä luo.
Kun poika vielä oli kaukana, isä näki hänet ja heltyi. Hän juoksi poikaa vastaan, sulki hänet syliinsä ja suuteli häntä. Poika sanoi hänelle: ’Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinua vastaan. En ole enää sen arvoinen, että minua kutsutaan pojaksesi.’ Mutta isä sanoi palvelijoilleen: ’Hakekaa joutuin parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, pankaa hänelle sormus sormeen ja kengät jalkaan. Tuokaa syöttövasikka ja teurastakaa se. Nyt syödään ja vietetään ilojuhlaa! Minun poikani oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa, mutta nyt hän on löytynyt.’ Niin alkoi iloinen juhla.
Vanhempi poika oli pellolla. Kun hän sieltä palatessaan lähestyi kotia, hän kuuli laulun, soiton ja tanssin. Hän huusi luokseen yhden palvelijoista ja kysyi, mitä oli tekeillä. Palvelija vastasi: ’Veljesi tuli kotiin, ja isäsi käski teurastaa syöttövasikan, kun sai hänet terveenä takaisin.’ Silloin vanhempi veli suuttui eikä halunnut mennä sisään. Isä tuli ulos ja suostutteli häntä, mutta hän vastasi: ’Kaikki nämä vuodet minä olen raatanut sinun hyväksesi enkä ole kertaakaan jättänyt käskyäsi täyttämättä. Silti et ole koskaan antanut minulle edes vuohipahaista juhliakseni ystävieni kanssa. Mutta kun tämä sinun poikasi tulee, tämä, joka on hävittänyt omaisuutesi porttojen parissa, sinä teurastat hänelle syöttövasikan!’ Isä vastasi hänelle: ’Poikani, sinä olet aina minun luonani, ja kaikki, mikä on minun, on sinun. Mutta olihan nyt täysi syy iloita ja riemuita. Sinun veljesi oli kuollut mutta heräsi eloon, hän oli kadoksissa mutta on nyt löytynyt.’”

Mika Ebeling: Kuninkaasi tulee nöyränä (1. adventtisunnuntai)
Mark. 11:1–10. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Leif Nummela: Kristus, kaikkeuden Herra
Matt. 25:31–46. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Mika Ebeling: Valvokaa!
Matt. 25:1–13. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Antti Linnapuomi: Uskon perustus
Joh. 4:46–53. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Kristian Nordberg: Pyhien yhteys
Matt. 5:1–12. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Mika Ebeling: Jeesuksen lähettiläät
Matt. 22:1–14. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Mika Ebeling: Usko ja epäusko
Mark. 2:1–12. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Antti Linnapuomi: Rakkauden kaksoiskäsky
Matt. 22:34–40. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Mika Ebeling: Jumalan sanansaattajat (mikkelinpäivä)
Matt. 18:1–10. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Hannu Heinonen: Jumalan huolenpito
Matt. 6:25–34. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Kristian Nordberg: Kiitollisuus
Luuk. 17:11–19. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Mika Ebeling: Lähimmäinen

Mika Ebeling: Jeesus, parantajamme
Mark. 7:31–37. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Juho Ylitalo: Itsensä tutkiminen
Luuk. 18:9–14. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Mika Ebeling: Etsikkoaikoja
Luuk. 19:41–48. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Mika Ebeling: Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa
Luuk. 16:1–9. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Tapio Kiviranta: Totuus ja harha
Matt. 7:15–23. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Antti Linnapuomi: Kirkastettu Kristus (kirkastussunnuntai)
Matt. 17:1–8. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Kristian Nordberg: Rakkauden laki
Matt. 5:20–30. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Arto Vuori: Herran palveluksessa
Luuk. 5:1–11. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Markus Alajoki: Armahtakaa!
Joona 3–4. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Mika Ebeling: Kutsu Jumalan valtakuntaan
Luuk. 14:16–24. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Mika Ebeling: Katoavat ja katoamattomat aarteet
Luuk. 16:19–31. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Kristian Nordberg: Salattu Jumala
Joh. 3:1–15. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Juho Ylitalo: Pyhän Hengen vuodattaminen (helluntai)
Joh. 14:23–29. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Mika Ebeling: Pyhän Hengen odotus
Joh. 15:26–16:4. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Mika Ebeling: Sydämen puhetta Jumalan kanssa
Joh. 16:23–33. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Mika Ebeling: Taivaan kansalaisena maailmassa
Joh. 16:5–15. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Seppo Palonen: Jumalan kansan kohti-ikävä
Joh. 16:16–23. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Mika Ebeling: Hyvä paimen
Joh. 10:11–16. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Antti Linnapuomi: Ylösnousseen todistajia
Joh. 20:19–31. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Mika Ebeling: Kristus on ylösnoussut! (pääsiäispäivä)
Luuk. 24:1–12. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Kristian Nordberg: Kunnian kuninkaan alennustie
Joh. 12:12–24. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Mika Ebeling: Kärsimyksen sunnuntai
Joh. 11:47–53. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Mika Ebeling: Herran palvelijatar
Luuk. 1:26-38. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki

Juho Ylitalo: Jeesus, Pahan vallan voittaja
Luuk. 11:14-23. Ohjelman tuottaa Helsingin Ev.lut. Kansanlähetys. Kansanlahetys.fi/helsinki